Kuka Katri?

Kuka olen? Missä asun? Mitä teen?

Herttoniemenrannan asukas
Olen asunut merellisessä Herttoniemenrannassa vuodesta 2000. Sitä ennen Etelä-Haagassa, Kruununhaassa, Merihaassa ja Itäkeskuksessa. Herttoniemenrantaan on  hyvät liikenneyhteydet, luonto on lähellä ja täällä on oma uimaranta!
Yhteiskuntatieteiden maisteri

Pääaineeni Jyväskylän yliopistossa oli valtio-oppi.
Metsänomistaja

Metsäni sijaitsevat Keski-Suomessa, eli muiden pääkaupunkiseudulla asuvien metsänomistajien tavoin olen etämetsänomistaja.
Laatuasiantuntija

Työskentelen laadunhallinnan parissa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin merenkulkusektorilla.
Luonnonsuojelija
Ihan virallisesti: omistan Rajapellonkallion luonnonsuojelualueen, eli osa metsästäni on suojeltu.
Uimari

Uin kesät talvet luonnonvesissä ja uima-altaissa. Helsingissä Mäkelänrinteen uintikeskus on suosikkini, mutta useimmiten uin seurani HTU Stadin aikuisuimareiden treeneissä Malmilla.
Vihreä liikunta ja urheilu ry ViLUn perustaja

Viime vuonna perustimme ViLUn, koska halusimme edistää ekologisuutta ja yhdenvertaisuutta liikunnassa ja urheilussa. Tänä vuonna toimin ViLUn varapuheenjohtajana.
Luottamusmies

Toimin henkilöstön edustajana työpaikallani Traficomissa.
Järjestöaktiivi
Olen toiminut mm. Julkisen alan tiedottajat ry:n eli JATin puheenjohtajana, ammattiliittoni YKAn (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry) hallituksessa, Pääkaupunkiseudun metsänomistajat ry:n eli PKMO:n varapuheenjohtajana, Sadankomitealiiton hallituksessa ja Herttoniemi-seuran varapuheenjohtajana.
Maailmanmestari

Olen voittanut talviuinnin Suomen- ja maailman- mestaruudet 50 metrin rintauinnissa. Maailmanmestaruus myös 100 ja 200 metrin rintauinnissa.
Feministi

Naisten aseman kohentaminen on ollut tärkeimpiä syitä ryhtyä poliittisesti aktiiviseksi. Tasa-arvo ei ollut valmis lapsuudessani, ja siinä on parantamisen varaa edelleen niin työ- kuin muussakin elämässä.
Vihreä poliitikko

Olen ollut mukana valmistelemassa Vihreiden metsäpoliittista ohjelmaa vuonna 2021 ja liikennepoliittista ohjelmaa vuonna 2022. Sen lisäksi olen toiminut Helsingin Vihreiden varapuheenjohtajana ja Helsingin Vihreän seuran hallituksessa.
Etsi